Aegidienkirche

Henrik Leijonasta vuoteen 1943

Kirkko ilman kattoa jättää tilaa mielikuvitukselle. Mutta aluksi ei tarvita niin paljon. Kyse on muistamisesta. Hannoverin uskonpuhdistus alkoi tästä goottilaisesta salikirkosta. Aegidienkirche mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa jo vuonna 1163, Henrik Leijonan hovijuhlassa. Pieni kappeli oli täällä todennäköisesti jo 10. vuosisadalla. Se korvattiin romaanisella basilikalla 1200-luvulla. Georg Friedrich Laves ja Conrad Wilhelm Hase määrittelivät myöhemmin rakennuksen sävyn. Mutta sitten tuli yö 9. lokakuuta 1943, jolloin kirkko tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa. Vain ulkoseinät tyypillisine kolmionmuotoisine sivuparvekkeineen ja osa tornista jäivät pystyyn.

Kellot soivat neljä kertaa päivässä

Kun Hannoveria jälleenrakennettiin sodan jälkeen (ks. kaupungin mallit uudessa kaupungintalossa), kirkko päätettiin muuttaa muistomerkiksi. Sodan ja väkivallan uhrien muistomerkkinä se on ollut avoinna tapahtumia varten vuodesta 1952 lähtien. Kellot soivat neljä kertaa päivässä - klo 9.05, 12.05, 15.05 ja 18.05. Hiroshiman ystävyyskaupungin erityisenä lahjana vuoden 1985 rauhankelloa soitetaan aina 6. elokuuta. Silloin muistetaan atomipommin pudottamista (ks. myös Hiroshiman muistolehto).

Muistamisen kulttuuri elää

Lokakuun 9. päivä muistuttaa kuitenkin siitä, kuinka brittiläisten pommikoneiden pommitukset ryöpsähtivät Hannoverin ylle. 1245 ihmistä menetti henkensä välittömästi. Ursel Fuchs kirjoittaa kirjassaan "Trümmer, Trauer, Traumata" ("Romu, suru, traumat"), miten hän koki tämän lapsena kaupungin eteläosassa (sarja Schriften zur Erinnerungskultur in Hannover, osa 7).

Jos sitten katsot tarkemmin sisätiloissa olevaa, hannoverilaisen kuvanveistäjän, professori Kurt Lehmannin luomaa veistosta "Nöyryys" ja katsot ylös taivaalle, löydät tilaa mielikuvitukselle ja pohdinnalle. Se on kunnianarvoinen, varoittava paikka, jonka suuri ikkuna katsoo ylöspäin.